Siirtonurmikon asennus

Maa tasoitetaan mahdollisimman tasaiseksi. Vanhan maan päälle lisätään uutta kalkittua ja lannoitettua multaa noin 15 sentin kerros. Multa tulisi jyrätä mahdollisimman tasaiseksi, jotta nurmikko on jo asennusvaiheen jälkeen tasainen ja hyvännäköinen. Pohja suositellaan kastamaan edellisenä iltana, jotta asennusvaiheessa se on sopivan muttei liian kostea uutta siirtonurmikkoa varten.
Siirtonurmikot saapuvat meiltä isommissa määrissä trukkilavoilla, joita ei tule pakata kohteessa liian tiiviisti, jotta ne pääsevät hengittämään. Helteisenä päivänä lavat on hyvä saada varjoisalle paikalle odottamaan asennusta. Mikäli tarve vaatii, voi lavoja käydä kastelemassa päältä. Suosittelemme siirtämään lavat mahdollisimman lähelle asennuspaikkaa, jotta siirtonurmikon asennus hoituu mahdollisimman vaivattomasti.
Asennettu siirtonurmi tulee kastella läpimäräksi asennuksen jälkeen, jotta se saa mahdollisimman hyvän startin uuteen kasvualustaansa. Tarvittava välineistö on hyvä kasata valmiiksi ennen nurmikon asennusta ja myös pitää valmiudessa jatkuvaa kastelua varten mikäli ilmat niin vaativat. Kastelu olisi hyvä suorittaa helteisellä säällä viimeistään 30min. asennuksen jälkeen. Maan saa ja pitää kastella läpimäräksi rullan alta.
Siirtonurmikon asentaminen kannattaa aloittaa pihan perältä, jotta juuri asennetun nurmikon päällä ei turhaan kävellä. Siirtonurmikkomatto rullataan auki ja siirretään käsin tai piikkiharavalla tiivisti paikoilleen. Aukirullaus kohdistetaan edellisen rullan viereen tiiviisti, eikä kuitenkaan päällekkäin. Suosittelemme asentamaan matot tiilikuvioon, etteivät päätysaumat olisi siis viereikkäin. Siirtonurmikkomattoa voi myös muotoilla leikkaamalla esimerkiksi puukolla. Asennuksen jälkeen ennen ensimmäisen kastelun aloittamista voidaan asennetut nurmimatot jyrätä painavalla jyrällä.
Juurtumisvaiheessa on huolehdittava, että nurmikko ei pääse hetkeksikään kuivumaan. Lyhytaikainen sade tai tihkusade ei kastele nurmikon kasvualustaa riittävästi. Jokaisen kastelukerran jälkeen nurmikon kasvualustan tulee olla märkä. Normaalisti siirtonurmikko kasvattaa juurta 1 – 2 cm viikossa. Muutamien viikkojen kuluttua nurmikko saa jo kasvualustasta osan tarvitsemastaan kosteudesta, jolloin kastelua voidaan vähitellen vähentää.

Siirtonurmikon hoito-ohje

Vasta-asennettu siirtonurmikko tulee kastella heti asennuksen jälkeen ja kastelua tulee jatkaa säännöllisesti (päivittäin) nurmen juurtumiseen saakka. Juurtumassa oleva nurmikko tulee kastella siten, että maa nurmen alla kastuu kunnolla märäksi. On kiinnitettävä huomiota, että nurmialueen reuna-alueet saavat myös tarpeeksi vettä. Veden määrä kuvastaa nurmen terveyttä, kauneutta ja kestävyyttä. Kastelussa tulee ottaa sääolosuhteet huomioon; kovalla auringonpaisteella veden tarve on suurempi kuin viileällä säällä.
Siirtonurmikon voi leikata heti, kun se sitä näyttää vaativan. Ensimmäisillä kerroilla siirtonurmea tulee leikata terä hieman korkeammalla, jotta minimoidaan riski siirtonurmen reunojen tarttumiseen leikkuriin.
Mikäli nurmen leikkuusta muodostuu leikkuujätettä tuoreen siirtonurmen päälle, se tulee haravoida tai kerätä pois. Keväisin ja syksyisin nurmi on hyvä haravoida, jotta se pääsee kasvamaan terveesti ilman esteitä.
Muista huolehtia myös jatkossa siirtonurmikon riittävästä kastelusta ja lannoituksesta, tällöin saat kauniin vihreän ja kestävän nurmikon vuosikymmeniksi eteenpäin.

KAIKISSA SIIRTONURMIKKOON LIITTYVISSÄ KYSYMYKSISSÄ AUTAMME MIELELLÄMME!

Ota yhteyttä